Metsä - elämän ja kuoleman asia
Suomen niemellä, kuten koko maapallolla, vuorovaikutussuhde luonnon kanssa on aina ollut elinehto. Luonto on pitänyt tuntea mahdollisuuksineen ja vaaroineen. Teollistuminen antoi meille tehokkaat välineet valjastaa luonto ihmiselle alisteiseen hyötysuhteeseen. Näin on tapahtunut myös Suomessa.
Me suomalaiset koemme olevamme luonnonläheistä kansaa, koska elämme ”maailman metsäisimmässä maassa”. Olemme valjastaneet lähes kaikki metsät pelkkään talouskäyttöön: Etelä-Suomen metsäalasta luonnontilaista metsää on noin 2-3 prosenttia. Metsän tärkein tehtävä on tarjota tasalaatuista raaka-ainetta tukin ja kuitupuun muodossa teollisuuden käyttöön. Suomen metsät on siis tasapäistetty tasakokoisiksi rungoiksi, joiden keski-ikä on tällä hetkellä 44 vuotta. Yli 150-vuotiaita puita on löydettävissä vain yhdeltä prosentilta koko Suomen metsistä. Metsäalaa on, mutta puuta ei niinkään. Euroopan metsiä tarkasteltaessa Saksan, Ruotsin, Puolan ja jopa Ranskan metsissä on enemmän puuta kuin täällä Suomessa. Suomi on taimikoiden maa.
Metsiemme nuoren keski-iän ohella merkittävin muutos on lahopuun määrän romahtaminen. Talousmetsän lahopuumäärä on keskimäärin 2-10 m³ hehtaarilla. Luonnonmetsässä lahopuuta on 60-90 m³ hehtaarilla. Elämää tuottava kuolema on kuitenkin monipuolisen metsäluonnon keskeinen osa. Metsä lakkaa olemasta terve metsä ilman lahopuuta.
Jaksollinen kasvatus eli avohakkuu, maapohjan muokkaus ja yhden lajin istutukset ovat olleet vuosikymmeniä metsien”hoidon” perustoimenpiteitä Suomessa, ja nämä toimenpiteet ovat metsiemme tasapäistymisen pääsyy. Mutta esimerkiksi, jos meillä olisi keino tyhjentää kokonainen järvi kaikista kaloista ja istuttaa tilalle vain yhtä kalalajia, tekisimmekö niin? Vasta 2014 edes laillisesti luvalliseksi tulleen jatkuvan kasvatuksen periaatteen käytön lisääminen puuntuotannossa lisäisi metsien monimuotoisuutta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsästä hakataan vain tukkikoon puustoa ja jätetään pienemmät eri kokoiset puut kasvamaan. Tämä menetelmä monipuolistaisi puiden ikä- ja kokorakennetta. Kirjoitetaan vielä metsälakiin, että jokaiselle metsähehtaarille olisi jätettävä luonnon kestävyyden kannalta nykyistä suurempi määrä puita, joihin ei kosketa lainkaan niiden elinkaaren aikana (kuoleminen, kaatuminen ja maatuminen ovat osa puun luontaista elinkaarta). Jatkuva kasvatus puuntuotantomenetelmänä ja koko elinkaarekseen säästettävät jättöpuut poistaisivat talousmetsien ja luonnontilaisten metsien välisen “joko-tai” -vastakkainasettelun.
Jotta kykenemme muuttamaan toimintatapojamme, meidän on ensin pohdittava käsityksiämme ja mielipiteitämme. Meistä jokaisella on jonkinlainen käsitys metsästä ja siitä, mitä sana ”metsä” pitää sisällään. Näemmekö metsän pelkästään itsestäänselvänä omaisuutena ja raaka-ainevarastona? Mitä muuta mielikuvamme metsistä sisältävät? Vähintäänkin yhtä tärkeää on punnita myös niitä seikkoja, joiden emme koe kuuluvan näihin mielikuviin. Onko metsän luontaisessa kiertokulussa jotain, mikä ei metsään mielestämme kuulu? Varmasti näin on, mikäli metsä nähdään etupäässä raaka-ainemuodossa olevana materiaalisena omaisuutena. Metsä on kuitenkin jotain sellaista joka on olemassa ja voi hyvin ilman ihmistä. Metsä ei tarvitse ihmistä. Ihminen tarvitsee metsää.
Mitä tekemistä metsäkäsityksillämme ja puuntuotannollamme sitten on veistosteni kanssa? Pyrin niiden avulla herättämään katsojat ajattelemaan ja arvioimaan omaa suhdettaan puihin ja metsään. Kuollut puuaines on veistosteni keskeinen osa, yhtä keskeinen kuin se on terveelle ja monipuoliselle metsäluonnolle. Minulle puu on materiaalina jo puoliksi valmis, ja työstämäni veistosaihiot itsessään määrittelevät taiteeni suuntalinjat. Tehtäväni on tuoda puussa jo oleva mahdollisimman hyvin esiin. Taiteeni edustaa metsäluonnon monimuotoisuutta ja veistokseni syntyvät tasapainoisessa vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Meidän on löydettävä tasapainoisempi suhde metsään ja tapaamme käyttää metsiä hyödyksemme. Uskon että pystyn taiteellani edistämään tätä muutosta. Lisäksi haluan tehdä metsäluonnon hyväksi myös jotain konkreettista. Lahjoitan kaikesta veistosmyynnistäni 10% Luonnonperintösäätiölle.
​
Käyttäkäämme puuta metsän ehdoilla!
